sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Länsimaiden tragedia


Tatu Vaaskivi
Huomispäivän varjo – Länsimaiden tragedia
toim. Jukka Pennanen
Tiberiuskirjat 2017


Oululaisen, nuorena menehtyneen Tatu Vaaskiven (1912-1942) maine on kantanut nykypäivään saakka. Vaaskiven muistoa vaalittaisi kaupungissa enemmänkin, jollei 1990-luvulla olisi puolivahingossa purettu hänen viimeistä asuinpaikkaansa Hietasaaressa. Kaupunginkirjaston nettisivuille on kuitenkin laadittu hyvä kooste Vaaskiven elämästä ja teoksista.

Vaaskiven muistoa vaalii myös Tiberiuskirjat, joka on julkaissut jo useita uusia painoksia hänen kirjoistaan. Viimeisin uusintajulkaisu on Huomispäivän varjo, joka alkujaan julkaistiin vuonna 1938. Teos on jatkoa edellisenä vuonna ilmestyneelle Vaistojen kapinalle, joka popularisoi psykoanalyysiä.

Huomispäivän varjo on saanut alaotsikokseen Länsimaiden tragedian. Siinä on selkeä yhtymäkohta maailmansotien välisenä aikana paljon luettuun Oswald Spenglerin Länsimaiden perikatoon. Vaaskivi sattuvasti huomauttaa, että kulttuuripessimisti Spengler kirjoitti teoksensa ”vastalauseeksi kulttuurioptimismille ja edistysuskolle” jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sodan jälkeen vuosina 1918-1922 se resonoi hyvin valitsevaan ajatteluun ja kulttuurimorfologiseen kiinnostukseen.

Vaaskiven tyylilaji mainituissa kahdessa teoksessa on esseistiikka. Hän tekee analyysiä ajastaan, tosin osaamatta nähdä tulevaa sotaa. Tälle on syynsä. Jälkihuomatuksessa Vaaskivi myöntää teoksen paljon velkaa Eino Kailan ajattelulle, joka on saanut hänet monin kohdin haistamaan ”henkisen ummehtumisen tympeän, kitkerän ja tervettä taistelumieltä herättävän lemun”. Kokonaisuus on Spenglerin ajattelun tuomista 1930-luvulle. Länsimainen kulttuuri oli Vaaskiven mielestä monin kohdin analoginen antiikin lakastumisen lakastumisen kanssa. Kirja tarjoaa monenlaista mielenkiintoista pohdittavaa vielä 2010-luvulla, esimerkiksi pakanallisen jumalasuhteen kautta. Paradoksit näkee hyvin historian läpi.

Teoksen toimittanut Jukka Pennanen on laatinut tarkat selitykset Huomispäivän varjoihin. Ne osoittavat, että Vaaskivi todella viljeli vierasperäisiä sanoja ja mainitsi koko joukon entisaikain vaikuttajia.

Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlinnan yhteydessä on nostettu esiin erilaisia teemoja itsenäistymisen ajoilta. Yksi niistä on se, että vuonna 1917 puolet suomalaisista oli alaikäisiä, lapsia (0-14-vuotiaita) oli 35 prosenttia väestöstä. Suomalaiset olivat keski-iältään hyvin nuori kansa, 1910-luvulla syntynyt mies saattoi odottaa elävänsä 43-vuotiaaksi. Tatu Vaaskiveä on usein kuvailtu nuorena paljon aikaansaaneeksi ihmiseksi. Väestöhistoriallisia faktoja tarkastellen Vaaskivi oli aikansa lapsi ja myöhemmin nuoruuteen ja elämän kiihkeyteen liittyvät lausunnot ovat anakronistisia. Tuolloin ihmiselo oli lyhyt ja jäljen jättääkseen piti tarttua toimeen ajoissa.



Julkaistu Kaltiossa 4/2017.


lauantai 21. lokakuuta 2017

Eeron eka kerta



Petteri Tikkanen
Eka kerta
Like 2017

Eeron tarina jatkuu. Viidennessä osassa päähenkilö ottaa ensimmäisiä itsenäisen elämän askelia. Petteri Tikkasen omaelämäkerrallinen Eero-sarja sai tunnustetun alun, kun uutisankkuri Matti Rönkä valitsi sarjan ensimmäisen osan Eero (Like 2009) Sarjakuva-Finlandian voittajaksi vuonna 2010. Rönkä perusteli valintaansa näin: ”Yksinkertainen, mutta koskettava, tärkeäkin tarina. Sen kuvakerronta on huoliteltua ja tyylikästä, jossa vähäisillä yksityiskohdilla on aina tarkoitus. Draama on eheä – Eeroa koetellaan, ja hän päätyy tilanteeseen, josta ei ole paluuta. Mutta kivut kasvattavat, suurentavat.” Samat sanat voisi sanoa sarjan seuraavistakin osista, Mopo (2011), Autoerotiikkaa (2013), Armeija (2014) ja uutuudesta Eka kerta (2017). Sarjan neljä ensimmäistä osaa on julkaistu saksaksi yhteisniteenä Blitzkrieg der Liebe (Avanta 2014).

Ensimmäisen kerran lisäksi viidennessä osassa keskeisessä osassa on itsenäistyminen, omilleen muuttaminen. Vanhempien luona tila käy ahtaaksi. Ekaan kertaan osaltaan ohjaa se, että Suosikin keskiaukeamajulisteen Lucy Ewing, näyttelijä Charlene Tilton ei enää herätä samanlaisia fantasioita kuin aikaisemmin. Tilton päätyy taiteltuna koulupöydän alalaatikkoon.

Suurin elämänmuutos on kuitenkin opiskelupaikan saaminen. Kaikki ovat iloisia Eeron puolesta, paitsi yksi, rakkauden kohde. Opiskelujen aloittamiseen siis tuntui liittyvän enemmän kuin kotikaupungin taakse jättäminen. Sarjakuvan viimeinen ruutu kuitenkin tuo Eerolle helpotuksen. Orastava rakkaus saanee jatkoa.

Vaikka sarjakuva on omaelämäkerrallinen, tunnistettavia maisemia tai katukuvia Tikkasen kotiseudulta ei työssä ole. Itse koettu kasvaa yleisinhimilliseksi, esimerkiksi sulakkeen vaihtaminen ei ole pelkästään sulakkeen vaihtamista, vaan itsenäistymisen merkki. Toistuva teema sarjan kirjoissa on se, että elämä kantaa haasteiden yli. Jos jotakin iisalmelaista sarjasta etsii, niin lähinnä mieleen tulee Eeron hiusmalli. Iisalmen torilla oleva Kalapoika-patsas on saanut lainata hiustyylinsä Tikkasen Eerolle. Tosin uusimmassa albumissa Eeron tyyli on kantta lukuunottamatta toinen, takatukka ei enää lainehdi vaan on nyrhityn oloinen. Sellainen taisi olla tuolloin muotia.

Petteri Tikkanen on kertonut, että Eeron tarina jatkuu. Seuraavat teokset eivät välttämättä ole yhtä omaelämäkerrallisia kuin tähän asti. Sarjakuvan Eeron elämä lähtenee omaan suuntaansa.

Tikkasen huoliteltua siveltimen jälkeä on nautinto seurata. Sivusommitelmat ovat harkittuja ja toimivia. Ensimmäisen kerran sarjakuvan lukee nopeasti, mutta siihen palaa useampia kertoja. Toisilla lukukerroilla teoksesta nauttii hitaasti ja yksityiskohtiin uppoutuen. Teknisen taituruuden lisäksi Tikkanen osaa sujuvan tarinan kuljettamisen, luoda tunnelmakuvin kokonaisia arjen maailmoita.



Julkaistu Kaltiossa 4/2017.


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset